Ihanaa Pride-kuukautta kaikille! Olin ensimmäistä kertaa Prideilla tunnustamassa väriä – tämä oli itselleni yllättävän tärkeää. Oon tosi pitkään jo puhunut bi/pan-identiteetistäni, mutta en ole ollut mukana marssimassa oman lipun väreissä. Piti olla myös pansexual-lippu mukana, mutta jostain syystä se uupui tilauksestani. Mutta ei sen niin isoa väliä, pidän enemmän bisexual-lipun väreistä, vaikka pan on lähempänä omaa identiteettiä. Ja käytän molempia termejä, vähän fiiliksen mukaan.
Bi/pan-ihmiset ovat usein näkymättömiä yhteiskunnassa, sillä meidät sekoitetaan usein heteroiksi ja toisaalta bifobia aiheuttaa sen, että usein jopa väitetään, että emme ole olemassa. Kun olemme suhteessa miehen kanssa, siitä puhutaan ”heterosuhteena” ja kyseenalaistetaan identiteettiä, koska olemme miehen kanssa yhdessä. Vaikka esimerkiksi itselläni viehättyminen määrittyy tiettyjen ominaisuuksien kautta, eikä sukupuolella ole itselleni juuri merkitystä.
Tämän vuoksi oma feminismini on aina ensisijaisesti queerfeminismiä eikä mulle feminismiä ole ilman lgbtiaq+ -oikeuksia. Ja tässä kohtaa on tosi tärkeää muistaa omat etuoikeudet – meillä cis-ihmisillä vähemmistöläisillä kun on asiat todella paljon paremmin verrattuna transihmisiin ja etenkin ei-binäärisiin ihmisiin sekä translapsiin ja -nuoriin puhumattakaan mm. eri rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvista queer-ihmisistä. Myös seksityöläisten oikeudet ovat lähtemättömästi osa kamppailuja queer-ihmisten eteen, Stonewallin protestien eturintamassa olivat aikoinaan transtaustaiset ruskeaksi rodullistetut seksityöläiset.
Eli kun juhlimme, on tärkeää muistaa mistä on kyse – pitkäjänteisestä ihmisoikeuskamppailusta ja -työstä paremman huomisen eteen. Pride on ensisijaisesti mielenosoitus ja kapinaa.
Silti sydäntä lämmittää miten paljon ihmisiä Manse-Prideille tänä vuonna tuli ihmisiä, jokaisen teistä läsnäolo oli kultaakin kalliimpaa 💕 Marssilla oli upea tunnelma ja saimme myös rauhassa marssia. Tampereen Vasemmiston blokissa oli myös hyvä olla tovereiden kanssa 💯💕Kuvan ottamisesta kiitos valtuustoryhmän toveri Aino Haliselle 🙏🏻
