Ihanaa kansainvälistä poikien päivää!

kirjoittaja

in

Tänään on vietetty kansainvälistä poikien päivää ja halusin nostaa päivän esiin, koska se on näkynyt ainakin somessa melko vähän ja ensimmäisenä esiin nousi Perussuomalaisten Pekka Aittakummun valitus siitä, että poikia ei muisteta – ei sovi siis jättää päivää vain konservatiivien mainitsemaksi. Joten ihanaa kansainvälistä poikien päivää itse kullekin!

Erityisesti haluan muistaa poikia, jotka jäävät syrjään, poikia joita sorretaan, poikia joita ei tunnisteta pojiksi ja poikia, jotka edelleen joutuvat piilottamaan oman herkkyytensä ja haavoittuvuutensa. Poikia edelleen kasvatetaan koviksi ja kannustetaan arvoihin, joiden varjolla poljetaan muiden oikeuksia. Toisaalta vain harvat pojat yltävät siihen joukkoon, jota itsenään arvostetaan. Poikia myös tutkitusti saavat vähemmän hellyyttä lapsuudessaan.

Tässä ajassa on helppo tehdä yksinkertaistuksia ja korostaa sukupuolten eroavaisuuksia ja vastakkainasettelua, mutta oikeasti myös poikana oleminen on moninaista eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa olla poika. Myös poikien keskuudessa tulee arvostaa moninaisuutta ja tukea heitä omannäköisessä kasvussaan. Kenenkään minuutta ei ole muita tuhoava käytös ja uskon siihen, että moninaisen poikana olemisen arvostaminen myös johtaa tuhoavan käytöksen vähenemiseen. Monet pojat kuuluvat myös vähemmistöihin ja on varsin eri asia kasvaa esimerkiksi valkoiseksi rodullistettuna poikana kuin ruskeaksi rodullistettuna.Muistetaan pitää poikia hyvänä ja kasvatetaan heistä itseään ja muita arvostavia yksilöitä ❣️